H: Oulussa sattuu ja tapahtuu. Hetki hotelliheräämiseni jälkeen olinkin lyhytelokuvan tuotannossa näyttelijänä. Mitä vittua?! Mihin sitä taas tuli lupauduttua? No, jossain vaiheessa tilanteen ja pään selvittyä olin Normandian maihinnousussa mukanaolleen hinaajan kannella Perämerellä. Puhun nyt siis laivoista ja ihan oikeista meristä. Ja Normandiasta. Ja… Äh, antaa olla. Liian sekavaa. Vittuun kaikki.
K: Kyl. Jätkä pitää huolen siitä, ettei nämä seesteiset keikkareissut pääse liian tylsäksi. Mikäs siinä, koha jotenki lillittää!
P: Hetki hotelliheräämisen jälkeen olinkin Rosson kattoterassilla lillittelemässä. Meneehän se päivä Oulussa näinkin.
K: Kaksi päivälillua hyvässä seurassa: a’vot!
E: Hetki hotelliheräämisen jälkeen pitikin jo vääntäytyä päivälliselle, jotta ehtisi syödä vielä ennen soundcheckiä. Minä käytin nimittäin ainoana meistä mahdollisuuden nukkua piiiiiiitkään. Ilman että kukaan pakottaa viimeistään kahdeltatoista ylös pakkaamaan kamoja ja ahtautumaan bussiin. Ruokailemassa kävimme Kaikan ja Leinosen kanssa hotellin henkilökunnan suosittelemassa Oskarin kellarissa, jonka siikakeitto oli sanoinkuvaamattoman hyvää.
K: Mie aion tästä lähtien suositella sitä Oskarin kellaria jokaiselle Ouluun menijälle ja sen ohi ajajalle. Aivan helvetin hyvää ruokaa. Kiitos.
H: Itse keikka oli helvetin hyvä. Väittäisin, notta parempi kuin perjantainen. Soittovire oli kunnossa (pidimmehän me nytkin jopa puolitoistatuntisen soundcheckinkin), alla mukavan rento alkoholimyrkytys ja yllä Lappi. Häh? En tiedä. Hauskaa oli. Arvatkaapa mitä tein heti keikan päätyttyä? Poks. Glug, glug. Aaaah. Yök. Yök.
P: Juupeli, keikka oli jopa parempi kuin edeltäjänsä. Ei jäänyt hirveästi muistikuvia, mikä on yleensä hyvän vedon merkki.
K: Vai pedon merkki? Mitä? Hä. Aivan hyvä keikka, ja mukava oli vedellä eri settiä kuin edellisenä iltana. Pari klassikkoa piristi kummasti lauantaita.
E: Keikoista – puhumattakaan keikkojen jälkeisistä kreboista – jäävät muistijäljet ovat kyllä lyhyet. Mutta vielä muistan sen, että Oulun tupla oli erittäin hyvä. Vedimme Final Countdownia kuin ennakoiden tulevaa mestaruutta!
P: Todellinen suklaaperse herää hotellilta klo 05.00 ja lähtee taksilla lentokentälle. Erikoista, mutta tilanteen sanelemaa toimintaa.
E: Jätkä elää globaalia rock-todellisuutta.
H: Todellinen suomalainen rock-soturi ottaa haasteen vastaan ja suorittaa valloitusretken ajokilometrejä säästelemättä. Pakko nostaa jälleen hattua kuljettaja Teppo ”Ajan teidät hulluuteen” Velinille, joka käänsi Gayn rattia kärsivällisesti. Mieleen palaa eittämättä hulluimman ajosuoritteen sivaltanut Ville ”Hullu-Ville” Kolehmainen, joka päräytti yhtyeen Yli-Torniosta Lappeenrantaan muistin mukaan kahdella pysäytyksellä. Vuosi oli 2005 ja auton parkkeeraamisen jälkeen mies vielä narautti Jaloviinankin. Kolelle lärveiset! Suomi – etäisyyksien maa!
K: Limbyyyyyyyyyy!!!!
KOMMENTOI