H: Kuten bussissa eilen todettiin kotimatkalla, jossain Jyväskylän kulmilla, olisi varmasti myös lukevalle yleisölle hauskempaa mikäli näitä keikkaraportteja tehtäisiin puhelimitse. Temppuhan tehdään niin, että
A) vedetään keikka
B) vedetään keitto, ja sitten
C) soitetaan Villelle, joka päivittää kotisivuille mitä milloinkin.
Metodina toiminta on nopeampaa, realistisemman kuvan rakentavaa ja eritoten hauskempaa, kuin tällainen reportage a post teriori. MOT, Stam1nankin on taisteltava paikastaan huipputeknologian saastuttaman, hektisyydessään jo palavan ilotalonkin ylittävän sähköisen digiyhteisöllisyyden paalupaikasta. Vaikka parhaimmillaan vain muutamaa tuntia keikan jälkeen tehty raportti onkin vasta foliokuoren raapimista, on lopullinen kollektiivinen kinder-yllätys makeaa ja tarkoituksenmukaista nykyaikaa.
H: Vaan jorinasta muistikuvien hattarapilvien reunoille kurkkimaan aivolaatikon irto-osiin. Taksi pysähtyi Lappeenrannan juna-asemalle 10 sekunttia liian myöhään. Juostessani jättimäinen tavaramäärä niskassani laiturille vain todetakseni kuljetusvälineen lähtevän ns. vittuun nenäni edestä, oli hillittävä tappohaluja. Viha kaikkea kohtaan oli todellinen. Kolme tuntia odottamista. Reilu kolme lisää jälkijunassa. No. Miun ja Emil ”Puhuu Vaikka Susienkin kanssa” Lähteenmäen matka Provinssirockin kesäisille ihmislaitumille alkoi pienellä takeltelulla. Stam1nan kesäkeikkailun ohella on näet tehtävä tulosta sanoitusten eli rock-lyriikan parissa, johon olen nyt neljännen studioalbumin projektissa saanut apuhengettäreksi mainitun Emil ”Keskustelee Vaikka Pullo Suussa” Lähteenmäen. Kiitos Emil! Tampereella kun kerta oltiin, oli tietenkin aiheellista päivittää tietoja, kokemuksia ja suunnitelmia sekä Sakara Records -levy-yhtiön tj Saikkosen, että promootiopuolen Janne ”Mela” Airon kanssa. Vaan näistä työkuvioista kuulette (ja näette ja luette ja ostatte ja nauratte) lisää myöhemmin.
H: Istuimme Emil ”Desikäsi” Lähteenmäen ja paperipussiin sujahtaneen taskulämpimän Jack Danielsin kanssa nahkapenkeillä. Olimme autossa, jonka etupenkistöä litisteli hämärästi tutuilta haiskahtavat kitaristit yhtyeestä Mokoma, virallisesti Tmi veljekset Saikkonen & Kuisma. Kesä paistoi, rahaa riitti, olihan Teostot juuri maksettu. Asiat olivat täydellisesti ojennuksessa. Edes huumori ei jäänyt puuttumaan hienojen tapahtumaketjujen sarjasta, sillä Kai-Pekka ”Pelle Joonatan” Kangasmäki lähetti kännykkään tekstiviestin: ”Kake korjaa kännissä jarruja”.
KP: Jeps. Lappeenrannan osasto lähti matkaan joskus puolen päivän jälkeen ja tulivat ottamaan Kouvolasta kyytiin meikäläisen ja valo-Tuomaksen. Normaalistihan järkevin reitti Seinäjoelle menisi LPR-JKL-Sjoki, mutta nyt kiersimme tätä kautta, jotta taiteilijat Hyyrynen ja Lähteenmäki pääsisivät Tampereelta meidän kyytiin. Lahden kohdalla saimme viestin, jossa pariskunta kertoi menneensä Kuisman kyytiin. Näin. Muistaakseni myös näillä kohdilla illan käsikirjoitus alkoi selkiintyä: känni päälle.
KP: Jossain vaiheessa matkaa, muistaakseeni Tampereen jälkeen kuski-Mika ohjasi auton pientareelle kusitaukoa varten ja huomasi ulkona, että takarengas savuttaa aika hyvin. Jotenkin se varmaan liitty jarrulevyihin tms. Kakelle haalari päälle, asennuskalja, auton alle ja hommiin. Muut ottivat tietenkin kuvia tässä vaiheessa. Hyvin meni, jarrut kuntoon ja rokken roul!
H: Perjantai meni ohitse kuin hyppykuppa. Jossain vaiheessa söin ruokaa jossain. Onko Kai-Pekalla kerrottavaa perjantaista?
KP: No ei kyllä ihan hirveästi muistikuvia ole. Bussissa tuli tehtyä sen verran hyvin pohjatyötä, että hyvä hutikka oli totuus Sjoelle saavuttaessa. Työtiiminä toimi Kake, valo-Tuomas, mie, bassoteknikko/vieraileva maskotti Jupu ja vissiin Jyri. Työnjohtajana kuningas alkoholi.
KP: Paikan päällä oltiin joskus ja menimme vierailemaan FM2000 keikalle. Tämä on hämärää, hyvin hämärää. Tämän jälkeen vielä sumuisempaa, ja sitten tulikin jo piu pau pom. Hyvää yötä. Aamulla heräsin teltasta leirintäalueelta huomatakseni, että olen hävittänyt kotiavaimet ja pikkuveljen. Avaimia ei löytynyt, mutta pikkuveli löytyi jalkakäytävän vierestä puskasta. Hyvä näin. Eipä siinä muuta ku helvetillisen olon auttamana odottelemaan muita jätkiä ja haastattelukierrosta. Puhallutti, perkele.
H: Itse asiaan. Heräilyn, tuskailun, kuopiolaisen nimmarisession, parin hyvinkin epämääräisen Ylen haastattelun (molemmat video ja ääni) jälkeen olimme lähtökuoppien reunoilla. Kotiteollisuus rynkytteli menemään Miitri ”Olen pitkä mutta onnellinen” Aaltosen tukemana ja ihmiset viihtyivät sateettomista keleistä. Tuttu efektisavun haju täytti nokan. Stam1nan tekniikka pystytti soittokamat valmiuteen jälleen ennätysajoissa ja nyt jopa me yhtyeen kitaristit, virallisesti Tmi veljekset Hyyrynen & Olkkonen, tsekkasimme korvamonitorit ja kitarasaundit henkilökohtaisesti. Kermaperseet kun ovat jo tottuneet kitarateknikko Jyri ”Siun vahvistin on paskana, poltetaanhan nyt eka rööki” Kangastalon A-luokan palveluihin. Vaan tänä kesänä myös Teppo ”Legenda” Velin saa röstiperunoilleen herkkukastikkeita, sillä völjyssämmehän kulkee perkussioavustaja ja hengenheimolainen Teemu ”Vain viikset puuttuvat, Eva!” Velin. Ryhmä rämä, perä päreinä!
KP: Haastattelut olivat aivan hauskoja. Miun mielestä meidän pitäisi aina mennä koko porukalla noihin. Ja rapulassa. Bäkkärillekin oli saapunut läjäpäin tuttuja E-Karjalasta, aina meidän ikiomaa monitori-Timppaa myöten. Ainiin, Hipin koskettimien ständi (tai joku osa siitä) oli ilmeisesti jäänyt edelliselle keikkapaikalle, ja asiaa pekuloidessa kuskimme Mika otti homman haltuun. Mies rakensi vanhasta jääkaapin levystä ja muista vastaavista osista Hipille korvaavan telineen ja homma toimi vitin hyvin. Parasta!
KP: Hieman ennen keikkaa saimme kuulla, että meille oli merkattu soittoaikaa 1,5 tuntia. Paniikki valtasi meidät, ei nimittäin oikeasti naurattanut yhtään. Nopeat biisilista (ja sopimus) tsekkailut ja pääsimme yhteisymmärrykseen. Biisilistassa taisi olla yhteensä 16 biisiä.
KP: Hyvinhän se kuitenkin meni. Oikeastaan ihan helvetin hyvin! Ei siitä osaa oikeasti sen enempää analisointia tehdä, lähes täydellinen keikka. Vierailijoita oli, Opethin jätkät myhäilivät tyytyväisinä kulisseissa ja lavalla oli kotoisa olo. Mitä muuta tarvitsee? Keikan jälkeen halit jätkien kanssa, sortsien vaihto ja juoksujalkaa Raised Fistin pittiin! Vitun hyvin nekin veti. Tämän jälkeen alkoi tutustuminen alkoholin ihmeelliseen maailmaan, ja oikeastaan Opethin keikan jälkeen miulla ei ole mitään sanottavaa. Paitsi että sunnuntaiaamuna herättäessä olin taas hävittänyt veljeni. Tällä kertaa mies kuitenkin löysi itse paikalle. Oli herännyt SPR:n teltasta, melkone taistelija..
H: Keikka oli vitun hyvä. Vaikea sitä on muuten selventää. Tuntui että tunnelma ja tekniikka kohtasivat ja kaikki viihtyivät. Tietysti, koska kyseessä oli se ainoa ja oikea Provinssin päälava, oli pientä painetta ilmassa. Vaan itsensä kätteleminen (paluumatkalla ABC:n WC:ssä) oli ansaittua. Hyvä me!
KOMMENTOI