12: Kuudennen albumin studiopäiväkirja – viikko 6, osa 2

”Tres amigos, tres dias, tre tonus!”

Keskiviikko 23.10.13

kp: Aamulla yksin herätessä ei ollut kiire mihinkään. Janne oli tarkkaamossa painamassa nappuloita ja Emil ja Huuru saapuivat joskus klo 11 jälkeen studiolle. Mech joutuikin saman tien rec-valon hypnoottisen tuijotuksen penetroimaksi. Nyt oli aika ruuvata toden teolla särät, särpättimet, säristimet ja särmärit kaakkoon ja hakata koskettimia!

H: Junalla sekä taksilla studiolle! Nukutti! Kuppi kahvia! Heräsin! Tänään tekisin viimeiset pakkolaulut. Sitten… Parit paikot ja RAIPATI RIPIRAPI RALLAA!

E: Tammikuun 3. päivä tuli Kaikalta maili, jossa mies oli demonnut kiippariraidan digitaalisärön läpi vedetyllä kuorosoundilla. Seuraavana päivänä mailiin napsahti toinen demo, jossa oli käytetty samaa soundia. Pidin niistä jo aluksi näin Front Line Assembly/SYL-osaston diggarina, mutta ajan kuluessa soundin mahdollisuudet alkoivat entisestään pyöriä päässä. Idea piti tulla basistilta, jotta moista rohkeni Stam1nan kontekstissa käyttää. Oli aika toteuttaa se. Eikä riittänyt pelkästään, että vedettiin kööri kahden TubeScreamerin läpi, joita minä ruuvasin Kaikan soittaessa kiippareita. Ei, piti kaivaa tuottajankin HM-2 naftaliinista, jotta saatiin tuplattua ”riffi”. Ihanaa. Levyn paras hetki. Pedaalien kaikki nupit kaakossa.

H: Päiväpuhteiksi tuli soiteltua kitarata, parit tikkutakit, Kai-Pekan pendaillessa kieliä. Kunnianosoitus Stonelle tehty! Muistattehan: Back To The Stone Age ja kitaralla tehty kellon tikitys. Kas näin! Innostuspäissäni päätin siistiä tarkkaamon kitararojut kuljetuslaatikkoon särmästi. Roskat pois! Kielet nippuun! Ruuvit, mutterit, plektrat, pääteputket, sulakkeet, ruuvimeisselit, puristimet, kabinettipiuhat omille paikoilleen! Siistiä sen olla pitää!

kp: KKK sai tikutusten lisäksi varsin mojovan kiippariefektiraidan. En osaa ihan tarkkaan vieläkään sanoa, mitä helvettiä kyseisessä kohdassa tapahtuu, vaikka olen kuullut sen jo useaan kertaan. Se kuulostaa siltä, että sirkus olisi ilmiliekeissä. Enkä tarkoita ”liekeissä”, eli innoissaan, vaan ihan oikeasti tulessa. Emil on ihana.

E: Tarjoan välittömästi alkoholipitoisen drinkin sille, joka kuuntelijoistamme tunnistaa missä Stam1nan biisissä käytetään livenä samaa samplea, jota käytin kyseiseen kohtaan KKK:ssa. Ja Kai-Pekka tarjoaa toisen sille, joka osaa sanoa minkä maalainen sirkus palaa.

H: Keksin uuden äänen, nimeltänsä Kärsä-ääni. Se oli laitettava heti Usko pois -biisiin. Saas nähdä kuka bongaa sen ensimmäisenä. Kuulostaa kuorsauksen ja puheen sekoitukselle. Kun sen tekee, oksettaa. Kurkussa lepattaa nahkalerpuke, otsaontelo kumajaa, happi menee sisään, ei ulos.

kp: Kärsä-ääni nauratti. Niin kuin koko Usko pois -kappale. Välillä mieleen luikahtaa ajatus miten pystymme esittämään kappaleen joskus livenä, mutta onneksi niitä asioida ei tarvitse miettiä täällä, vaan täällä voi ihan vapaasti keskittyä siihen, että biiseistä tulisi mahdollisimman hyviä.

E: Ajattelin Tuomo Saikkosta siinä kohtaa, kun testasimme tuottajan kanssa huolellisesti erilaisia konvoluutiokaikuja kärsä-ääneen korvataksemme sillä viiden minuutin bassofiltterisweepin. Hahaha! In your face, In Flames!

kp: Illan suussa jatkoimme Mehun kanssa kaksistaan nauhoituksia. Suurennuslasin alle pääsivät Usko pois, Dynamo, KKK ja KMH. Emil tykitti scifi-kiippareita, utuista tunnelmaa ja jousia tasaiseen tahtiin ja meikäläinen painoi rec-namiskaa. Välillä tarkkaamoon kaikui surumielistä viheltyä flipperin tahtiin. Siellä oli Huuru, joka olisi halunnut leikkiä meidän kanssa…

H: Mie lillitin kaljaa katsoessani Terminator – Pelastus -taideteosta. Öh. Olipas kertakaikkisen paskaa ”toimintaa”. Arska esiteltiin 3D-mallinnuksena. Yhyy. Hyh. Juonessa epäloogisuuksia. Miksi roboottien kaupungissa oli joka huoneessa valot päällä? Miksi robootit olivat kirjoittaneet sellien oviin numerot? Vaihdoin votkuliin, ihan pikkuruiseen lillutteluun. Siemaisin väkevää. Tunsin voimistumisen. Suikkailin itseni hissukseen tarkkaamoon suikaleeksi sohvalle, josta Kai-Pekka sitten herätteli yön kääntyessä tuutilullaan. Uni tuli kuin tsunami. Yöllä näin painajaisia, mutten enää muista aihetta. Ehkä yhtyeen aallonharja, jolla surffaamme. Edessä häämöttää trooppinen kraateri. I want to inhale smoke.

kp: Keskiviikon jälkeen olisi jäljellä toivon mukaan enää kaksi päivää tätä ahdistusta. Sitten ei toivon mukaan tarvitse mennä studioon pitkään aikaan.

Torstai 24.10.13

H: Heräsin puheluun: Perttilän Janne tulloo käymään!! Samalla Mehu Ehmed korjaili edellisenä yönä dusattuja KKK-kertosäkeitä…

kp: Olin ollut huono upseeri nauhoituspöydän ääressä. Tai en ainakaan huomannut asiaa, josta käytämme näissä piireissä termiä pikkurillisointu. Emilin pikkurillisointu ei osunut yksiin kitaristien pikkurillisoinnun kanssa, minkä tuottaja-Janne huomasi heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Shieet. Muhammond Varavirtalähteenkangasmäki piti laittaa takaisin ”You know”:n pariin ja meikäläinen poistui häpeissäni tarkkaamosta. Lohtu oli onneksi lähellä, koska sain Perttilän Jannelta halin!

E: En usko, että apulaistuottaja Kangasmäkeä voi tästä syyttää. Olin kuitenkin kuullut nuo soinnut ensimmäisen kerran jo lähes vuosi sitten ja kirjoittanut niiden nuotit ylös ennen ensimmäisiäkään yhteistreenejä. Myöhemmin selvisi, että tässä oli käynyt inhimillinen merkkausvirhe, eikä minun tai apulaistuottajan korvat riittäneet bongaamaan puolisävelaskeleen virhettä. TIETENKIN Jannen riitti. Onneksi uudelleenäänitys sujui vauhdikkaasti eikä siihen kulunut paljoa vähästä ajasta, jota oli jäljellä. Ehdin vielä lisäksi fiilistellä, miltä Wurlitzer saattaisi soundata oman Marshallini läpi, kerrostalokodossa kun sitä ei voi soitella.

kp: Tänään sitten saapui postissa parit kitararaidat KMH-biisiin. Kylmät väreet aaltoilivat vartaloillamme, kun kaiuttimista helmeili pala suomalaista rock-historiaa. Toiveemme olivat täytetty ja huojentunut helpotus valautti löysän, pehmeän ja märän paskan housuihin. KMH ei silti vielä ollut ihan siinä, mutta lähellä ollaan.

H: Ihmettelimme Jannen kanssa postitse saapuneiden kitararaitojen taidetta, kylmiä karvoja nousi pystyyn. Tätä oli juhlistettava lounaspizzalla. Otin quatro stagionin. Virhe. Masuukkeli oli kivikova. Life after death after life.

kp: Perttilän Janne oli muutaman biisin kuultuaan sitä mieltä, että olemme saattaneet löytää meille tuoreen ja uuden kulman kappaleiden lähestymiseen. Tämä oli mukava kuulla, koska tätä on myös haettu. Vaikka tätä ei myöskään vielä tässä vaiheessa tarvitsisi miettiä, niin välillä on myös käynyt mielessä minkälainen levy näistä 12 nauhoitetusta kappaleesta muodostuu. Oma fiilis on ainakin tällä hetkellä se, että siellä on yksi tai kaksi kappaletta, joiden tiputtaminen albumikokonaisuudesta saattaisi selkeyttää itse levyä. Suapi nähä.

H: Samalla.. Emil  koki herätyksen. Rautasorkan lopussa oleva pianomelodian rytmitys sujahti tajunnan kahdelle ylimmälle tasolle. Mies oli silminnähden huojentunut.

E: Harva voi sanoa vetäneensä suvereenisti biisiä Sauna Open Airin ja Tuska Festivalin päälavalla tajuamatta kuitenkaan, miten vitussa kyseinen melodia pitäisi rytmittää. Tarvittiin Janne ja Pro Tools. Eikä sekään riitä kuin toistaiseksi. Pitänee laittaa oma levy luupilla korviin soimaan useammaksi yöksi – jospa se lopulta jäisi edes johonkin lohkoista.

Onneksi kersantti Hüürüla rohkeni tarjota näkemyksiään Rautasorkan kiippareihin. Biisi saatiin niin sanotusti maaliin tyylillä, kuulette vielä. Rautasorkan valmistumisen myötä kiippariosuudet olivat valmiita lukuunottamatta muutamaa detaljia ja yhtä todella yllätyksellistä duetto-osuutta. Uskaltaisiko ottaa pari olutta vai ei vielä sittenkään..?

H: Janne pyrhälsi matkoihinsa ja samassa ystävämme Zaani raportoi saapuvansa meztoille. Rääkäisin äkkiä parit loppuvokaalit pariin biisiin, pariin kohtaan, jonka jälkeen olikin aika puhua lestadiolaisuudesta ja päivitellä iltakaljalla mistä kana pissii Zaanin maailmassa. It’s a weird world but we love it! Ha! Laulut oli siinä! Sil’viistii tehtiin laulut tälle levylle! Kättelin itseäni, kävin vessassa. Eipä tässä muuta ollut tehtävissä. Perjantain purkupäivälle jäi sitten enää muutamia kitarahommia paikkailtavaksi… Olin tulessa, kuin puukirkko.

kp: Poikien tehdessä poikien juttuja jäimme vielä Emilin kanssa tekemään muusikkojen juttuja. Työn alle pääsi KMH-fiilistely, jonka A-osan liidimelodia oli alunperin tarkoitus vetää skeballa ja jossain vaiheessa kesää mietimme sen vetämistä kuitenkin kiippareilla, mutta mitään konkreettista saundia tai sen kummempaa ideaa meillä ei ollut. Luotto oli silti kova ja visiota löytyi, joten lähtö niin nollapisteestä ei ahdistanut. Emil otti omituisen jazz/mikälie -melodian haltuun nopeasti ja rec-valo loihti tunnelmaan pimeään tarkkaamoon. Vain kynttilät puuttuivat.

E: Yllättävästä solistisesta osuudestani tuli välittömästi toinen ykkösehdokas levyn lempikohdaksi (oman suorituksen osalta). Kokonaisuutena biisi on soundillisesti sitä myös. Hienoa, että se tulee päätymään levylle asti.

H: Janne kertoi lähtevänsä keikalle syrjäiseen pubiin, jonne singahdimme itse Don Jannen kyydillä. Muutamaa tuntia myöhemmin palailinkin sitten jo studiolle takaisin, Emilin kustantamalla taksilla. Kiitos, Emil, mutta penniäkään en anna! Tai, no, anna. Anna tilinumero!

Perjantai 25.10.2013

kp: Eilen taisi olla olosta päätellen jonkinlainen karonkka. Yritimme kuunnella aamupäivällä kappaleita putkeen edellisenä viikonloppuna ehdottamassani järjestyksessä, eli mahdollisesssa levyjärjestyksessä, mutta ei se ihan toiminut. Liikaa tunnelmointia liian kauan heti kärkeen. Huuto puuttui. Mutta sepä ei haitannut biisien kuuntelemista. Korvat olivat höröllä kuin navetan ovet latotanssien jälkeen ja olimme itseämme kohtaan erittäin ankaria. Onneksi aikaa jäi vielä pieneen koristeluun. Olin kirjoittanut ”kummituskaikuja ja kilahduksia” charttiin KMH:n kohdalle, ja ehdin toteuttaa ne muiden kantaessa tavaroita autoon. Emilin Marsu tulille, kaiut täysille ja Jannen mystisen irvokkaan värinen kitara laulamaan häiriöääniä. Nokkela tuottaja ymmärsi heti mitä haetaan ja sain soittaa vielä toisen raidan älämölöä hieman erilaisella tatsilla. Käytin kampea! Tämän jälkeen levytyshistoriani jostain syystä stressaavimmat nauhoitussessiot olivat viimein ohitse. Ahistuksen syytä en osaa arvioida, koska aikataulu riitti ja yhteistyö Jannen kanssa oli erittäin hedelmällistä. Melkein jopa mällistä! Noh, koettelemus on ohi, ja toivon mukaan olemme siirtäneet tuskan ja ahdistuksen levylle. Seuraava etappi, Tanska.

H: Tähän päättyi Stam1nan kuudennen levyn äänityksen Hämeenlinnassa. Tähän päättyy Huurulaisen selittelyt. Ystävämme Aaretti kaarsi GAY-bussilla studion pihamaalle kello neljän hujakoilla. Tätä ennen höristeltiin korvia jokaisen kappaleen soidessa, virheitä ja kauneuspilkkuja bongaillen. Yksi: SLK-biisin loppumelodian kitarointia oli korjattava. Tavallaan tämä(kin) oli jättimäinen muutos, tarttua Olkkosen tunteja ja tunteja hiomaan melodiakulkuun ja tulkintaan, mutta tehtävä se oli. Jannen Ebow kouraan, ensimmäistä kertaa elämässä, ja eiku vua vetämään liidiä! Kaksi: Yritin itse rääkäistä vielä pari lainia hätäpäissäni parempaan ”uskoon”, mutta laulutaiteiden jumalat olivat kahvilla. Sinne jäivät, vanhat raidat, koneelle ja housuihin. Huomasin, että olin käynyt viimeksi suihkussa tiistaina. Pieni hiki silmässä kanneskeltiin Yamahan styroksikartiolla varustettuja vintagelaatikoita, pedaaleja, tuhansien eurojen kitaroita, sekä läpikustuja petivaatteita transportaatiovehkeeseen. Laskeskelimme Kaikan kanssa äänityksiä: nyt valmistuneet kappaleet nostivat virallisten biisien lukumääräksi 69. Se on iso määrä rec-valon välähdyksiä. Olisiko seuraavaksi kokoelmalevyn paikka…?

E: Antin ja Kaikan suoritettua omat viimeistelynsä oli vielä minun vuoroni. Ihan siitä syystä, että pojat pääsivät mahdollisimman reippaasti Aaretin kyytiin ja minut veisi kuitenkin kotiin VR. Isoin tarkastuskuuntelussa bongattu virhe oli omaa käsialaani – missä lie tarkkaavaisuus ollut – ja sain siis kunnian soittaa tämän studiojakson viimeisen raidan. Hyvä että se tuli huomattua, koska ajan hengestä huolimatta se olisi ollut varsin mahdoton korjata Tanskassa. Saa nähdä montako muuta virhettä sinne asti päätyy.

H: Tanskanmaalla on pian jotakin mätää. Lemuavaa, mullantuoksuista, painajaismaista mätää audion muodossa. Hattaraa, makkaraa, voffeleita. Tivoli. Tappajapelle ja tötterössä valkoinen rasti punaisella pohjalla. SKOL!