Tampere, Klubi w/ Steep

KUNNON MENOA – kevät 2006 keikka nro 2.

Hahaa perkele! Päästiimpä sitä sitten lopulta keikkahommiin ja rundauksen erikoisuuksiin, meinasi tuossa järki lähteä studiopelleilyn aikana. Kyllä sitä nuor varsi tarvii vähä fyysistä kuritusta, hien erittämistä ja niskojen nakkelua aik’ajoin. Keikkailu sopii tähän eri-passelisti: jo varttia ennen keikkaa pulssi nousee toiselle sadalle, nahka puskee suolavettä ja elimistö kiihdyttää verenkierron ja paineen. Sit miestä viedään tunteroisen verran jatkuvasti äärirajoilla, niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Ai et’ on nannaa!

Tampereen Klubi oli jo tuttu mesta. Komian korkea lava, hyvät rumpuraiserit ja melkein 180 astetta yleisöä ympärillä. Viljavainen takahuoneistokin maan uumenissa kajahti tuttua kolinaansa, saunoineen päivineen. Jo alkoi uusi rider hahmottua silmiemme eteen: hedelmää ja alkoholia. Miksipä ei. Olihan siinä jo tulomatkalla maisteltu mallasta ja lueskeltu Nyt-liitteen erikoisraportteja eli levyarviota ja noita. Taisipa painotuoreet kaksoset Rumba ja Soundikin eksyä poikain silmäin alle tuhansine haastattelu- ja arviosivuineen, mikäpä siinä tuijottaessa itteään lehdestä. Ruma perkele, hyi olkoon!

Äänitestiin saatiin kaivattua vaihtelua kun Kaikka ”Nakkiparta” Kangasmäen uusi Mesan nuppikaappi röhähti henkiin. Vastaavaa peliähän ei Suomessa toista ole, joten Klubin seinille heijastui täysin korkkaamaton taajuusnippu. Ei tainnut Kaikkaa vituttaa se, ei. Tyytyväisinä lohkoimme saliin myös yhdeksän pahvilaatikollista painotuoretta t-paitaa. Tekniikan Teemu otti homman haltuun ja möikin sitten aikamoisen läjän kangasta Tampereen rikkaimmille porvareille. ”Parhaat reissut, treats of the life time”, kommentoi Temes judansseja jälkikäteen.

Tapasimme jälleen Klubilla paskabändiämme lämmittelevän Steepin. Äijien rouske-metalli oli jäänyt harmittavasti vielä mysteeriksi ja salaisuuksien verhoiluun. Morotimme mahdollisimman tehokkaasti, lopeteltiin tsekkailut ja aloiteltiin uusi nousuhumala.

Oli siinä Lemin Kummelit ihmettä suuhun laittamassa kun paikalle osui Diablostakin tuttu Raineri ”Perkele” Nygård, tuliterällä mattamustalla Taunuksella. Skriivasimme menopelin keulaan puumerkkejä hyväntekohengessä ja otimme erikoisvieraiden kanssa yhdet erikoiset.

Uudenkarheita rokkibiisejä Ukk-levyltä oltiin siis paukutettu livenä vain Lemillä viikkoa aiemmin, joten aihetta hermoiluun oli jokaisella. Vaan eipä hätää, tekniikka hallitsi hommansa ja mukaan oli rohjustanut myös Prinssi-Juha, monitorihommia hoitelemaan. Team JJJL oli näin täyteläisimmillään: Pappa etupäässä, Jykä ”Lattiankuivaaja” Kangas-Michael lavalla, Prinssi etuoikealla ja Temes valopöydän takana miksailemassa bar-kannuja. Miksipä ei!

Keikka lohkottiin käyntiin kun Suomi-USA -peli oli päättynyt just oikein eli 4-0. Siitä saivat jenkkipaskat, harmi etten ollut katsomassa peliä norsupyssyn kanssa. Noh, asennevammasta huolimatta onnistuin hillitsemään himoni ja muutkin jätkät jättivät tappamisen/ryyppäämisen syssymmälle. Kapusimme lavalle ja arviolta 345 käsiparia toivotti meidät tervetulleiksi vouhottamaan.

Keikkasetti oli testattu ja hyväksytty. Lohkaisimme äänikimpaleen routakuraa UKK-nimibiisin muodossa ja jatkoimme linjaa vanhaa-uutta-uutta-vanhaa-uutta… Hyvin hytkyivät Tampereen lihat, tyyppiä daivaili ja hyppi kuin riivattuina. Kolmen kerrotaan pökertyneen lavalle eturivissä, paineen ja kuumuuden johdosta (tai Pekkelin rintapröystäilyn, ken tietää). Ennakkopelot huonokuntoisesta kokoonpanosta eivät käyneet toteen, sillä ilmeiseti edellisviikon Tapiolan kuumuus oli silloin liikaa heiveröiselle, flunssaiselle pellejoukolle. Onneksi tänään happea riitti ja ilmassa leijaili hyvä pössis.

Kyllähän siinä encoretkin soiteltiin ja perkeleet huudettiin esiin. Pekkeli huomioi repineensä etusormestaan nahat – vahingon vahvisti verinen Ibanez, joka tahnaisena lämpisi lavalla. Tahnaisena lämpisivät äijätkin, kun keikan jälkeen sauna kypsytti kinkut tulipunaisiksi ja lauteille tungettiin niin levylle koskettimia taikonut Emil kuin Riekin Matias. Lauteita kuin lauteitakin lämmittänyt kokoonpano Steep rohjusti paikalla kaljan voimin ja etenkin basso-Tuomaksen louhiminen oli komiaa katsottavaa. Kiire oli päästä samaan vaiheeseen, kello hakkasi jo kohta kahta!

Ilta kääntyi aamuksi ja muutamat meistä viihtyivät tiloissa salaperäisesti kukonlauluun asti. Ehkäpä asiaan liittyi eräs jalopeuraksi naamioitunut itävaltalainen jääkäri, joka kuiskaili korvaan kryptista lyriikkaa. Aamulla oli sitten vähällä ettei puheltu suureen posliiniluuriin kryptistä lyriikkaa.