”Bisnes is busines even if you bake it in the butter!”

Loppusuorien shakkilaatikot. It's a beauty!

Keskiviikko 16.10.13

kp: Aamulla oli taas hieman ”uninen” olo. Ja tämän viikon lillittely oli vasta aluillaan. Hyppäsin alataajuksien ihmeelliseen maailmaan tarkoituksena soittaa kolmesta jäljellä olevasta kappaleesta kaksi: Ehkä ja Usko pois. Aloitin Ehäkästä, tuosta rock’n’roll -henkisestä nuoruutta hekumoivasta sävelteoksesta, joka meni mukavan kevyesti sisään. Punkkia tuli ja vissiin joku blues-skaala, en minä tiie. Pojilla oli pienimuotoinen rytmikikkamuutos kertseihin, minkä jälkeen uskalsimme vaihtaa kappaletta. Usko pois ja KKK olivat alunperin pahimmat painajaiseni studioon liittyen. Nyt oli ensin mainitun vuoro, ja kappas vain, sehän lähti rullaamaan! Drum’n’bass -kohta ja viimeisen kertsin nopeat duuriskaala-lurittelut pistävät niin sanotusti lämpökattilan kiehumaan, mutta selvisin – ainakin biiseistä. Yleensä jätkät ovat korjailukuuntelussa kehoittaneet yksinkertaistamaan joitain osuuksia, mutta nyt kävi päin vastoin, kun meikäläisen piti ”soittaa enemmän”. Soitin hieman enemmän ja lähdin palkitsemaan itseäni pizzalla. One more to go.

H: Iso päivä! Rytkösen Tuomas pälmähti tonteille kello kolmen hujakoilla, viimeisteltyämme Jannen kanssa juuri tuoreeltaan KKK:n kertosäkeiden lauluosuudet. Pohjustus oli hyvä, sillä pääsimme näin suorilta reisiltä huutamaan Tuomaksen kanssa duettoa helvetistä. Tiedättehän kaverin? Turmion Kätilöt, Horna… Ukko Kuopiosta, jaloissa biker bootsit ja silmässä pilke!

P: Mie pelkään Tuomasta.

How many points! Well, many!

kp: Miekin pelkäisin, jos Tuomas ei olisi maailman leppoisin ja mukavin savolainen. Jälleennäkemisen juhla oli käsin kosketeltavissa, mutta ilmassa leijui myös pahaenteinen uhka: ennen kuin Tuomas kerkesi sanoa kissaa mikkiin, myös Saikkosen Tuomo tuli paikan päälle. Tässä ei tule käymään hyvin…

H: Saikkosen Tuomolla on Suomen matalin ääni. Tottahan toki tuota bassotaajuutta oli taltioitava muutamaankin kappaleeseen. Tuttu juttu. Perukalliot tärisivät Tuomon ala-A:n humistessa pleksi-ikkunoiden lävitse, suoraan ytimeen. En tiedä tarvittiinko äänityksessä edes mikrofonia. Tuomon resonointi kapsuloitui taatusti koko rakennuksen kantaviin rakenteisiinkin. Koirat ja lepakot sekosivat, kuu pyörähti ympäri. Autot räjähtivät. Oli pakko avata yksi nautinto-olut.

P: Ehkä toinenkin.

kp: Tuomas ja Saikkola yhdessä Huurun kanssa tykittivät sellaiset oksennuskuorot helvetistä, että paatuneimpienkin death metallistien huomio on taattu. Tai no, ei tietenkään ole uskottavuuskysymyksiin vedoten, mutta välillä on kiva louskuttaa leukoja. Joka tapauksessa, nauhalle tallentui erittäin hienoa huutotaidetta. Yrjökuoro Forssasta!

Marssirummutuksen SM-kisat.

H: Pian studiolla kuhisi tuttuja kuin marssimuurahaisia, levy-yhtiön jätkistä tiedotuspuolen Katjaan, sekä Soundin toimittaja Isoahoon. Homma alkoi hahmottua. Rakentelimme äänitystiloihin mullikuoron, sekä kuusihenkisen virveliryhmän paukuttamaan kankaita. Väliolut! Pian kuuntelimmekin sitten kaikki äänitykset kertaalleen lävitse, koko konkkaronkka Sound Supremen tarkkaamossa hikoillen. Black magic market kärisi ja suhisi chartin saadessa väriä pintaansa. Lupaavaa, lupaavaa…

P: Se on kyllä jännittävä hetki, kun tuoreita tuotoksia on ensimmäisen kerran arvioimassa studion ulkopuolista ryhmää, mutta katseet kertoivat ja päät nyökkäilivät hyväksynnän merkiksi. Muutama ylistyssanakin taisi päästä pään suusta.

kp: Muiden varovaiset hyväksynnät toivat hieman välillä kateissa ollutta itseluottamusta takaisin näihin sessioihin. Ehkä tämä on sittenkin hyvä levy.

H: Olihan sitä sitten vielä saunottava, syötävä pizzaa ja laulettava karaokea.

Välillä on tartuttava mikkiin, mutta täyttä selvyyttä ei ole tämän kuvaushetken määrittelyllä "työajaksi" tai "vapaa-ajaksi"... Sakara Recordsin Saikkonen ja Aalto.

Torstai 17.10.13

H: Heräsin Rytkösen tunkiessa kouriaan peittoni alle. Pakarani ovat kuulema ”melkosiset sämpylät”.

Tästä lapsena unelmoi.

P: Olin herännyt jo hieman aiemmin, mutta olo ei ollut vahva. Olin kuitenkin aloitusvuorossa ja tarkkaamoon kävi tie. Kävimme kappaleita Jannen kanssa läpi ja mietimme, missä kielten venyttelyäni vielä tarvittaisiin. Soittelimme ja koittelimme ainakin KKK-kappaleeseen yhden double-stopin, kiertokitaraa ja SLK:n massiivisen loppumelodian. Rapea oloni ruokki synkkää fiilistä. Iltapäivällä totesimme miun kitaraosuuksien olevan valmiit ja uskalsin ryhtyä suunnittelemaan studion jättämistä.

kp: Jaahas. Sellainen päivä. Jälkipaniikkitiloissa tätä kirjoitellessa en jaksa käydä retostelemaan yksityiskohdilla. Torstain alkupäivä aamusta alkaen meni Tuomaksen ja Mehun kanssa ravintola Vinkalossa, ja iltapäivä sekä alkuilta Mehun kanssa baarissa. Joskus on luotettava intuitioon. Hauskaa oli, kunnes tuli torstain ja perjantain välinen yö. Mitään kerrottavaa päivän studiotyöskentelystä ei siis ole.

E: Paitsi se että saimme baariin tekstiviestin Antilta, jossa mies kertoi käyttäneensä kännitilaamme ja siitä seurannutta poissaoloamme hyödyksi ja äänittäneensä Kaikan säveltämään kappaleeseen uuden pianomelodian.

H: Olo oli iltapäivästä jo tarpeeksi hengenvaaraton ottaakseni riskin ja laulaa. Tätä ennen olimme äänitelleet epämääräistä kitarankierrätysvinguttelua, vitutus oli jo totta. Kaikan Ehkä-kappale lävähti näytölle, tutut laululuurit läpsähtivät korville. Rääkäisin kappaleen purkkiin noin puolessatoissa tunnissa. Se lienee ennätys, pitäen sisällään jopa täysin uuden musiikillisen sävellystyön kappaleen C-osaan (sen toteutin viheltelemällä 50-luvun Suomi-elokuvien tyyliin syvällä vibraatolla). Saas nähdä mitä säveltäjä Kangasmäki plus muu yhtye keksinnöstäni tykkäävät. Janne siitä tykkäsi kyllä. Copy-paste ja elementti olikin pian jo biisin lopussakin, korvamatona. Hehe.

P: Se viheltely soi päässäni loppupäivän. Lähdin kotiin luottavaisin mielin. Olen täysin tyytyväinen omaan soittooni ja levy tulee hakkaamaan aiemmat Stam1na-levyt ns. 6-0. Kiitos Janne hyvästä yhteistyöstä. Kiitti jätkät, tehkää hyvin. Mama I’m coming home.

H: Päivä päättyi Olkkosen Pekkelin kaasutellessa kotiinsa, kauemmas äänitysten polttopisteestä, turvallisen välimatkan päähän sekavuuden keidastamme. Tuntia myöhemmin paikalle ilmestyivät myös kadonneet merimiehemme Emil & Kai-Pekka. Väistelin horjuvia heinäseipäitä ja tungin DVD-soittimeen Sinkkosen Jarilta lainaamani Eastbound & Downin kolmannen tuotantokauden pari viimeistä episodia. Eipä ole tämä Huurunen nauranut pitkään aikaan niin makeasti. Will Ferrell on nero ja ansaitsisi tulla saunomaan ja laulamaan karaokea tänne Hämeenlinnaan. Nyt heti.

Eine kleine deja vu!

Perjantai 18.10.13

H: Hurrrrr! Studiolla oli jääkylmä aamu. Kahvi loppui. Emil yritti suoriutua tarkkaamossa Masiinan kosketinsoitannan magiasta ja magneeteista. Ei kuulema kiinnosta juoda alkoholia.

kp: Kiitos edellisen kolmen päivän, tästä päivästä ei jäänyt mitään käteen. En ymmärrä, miten vitussa Emil selvisi muutaman tunnin urakasta tarkkaamossa. Emil on sittenkin sukua supersankareille! Onko hän Batmanin serkku tai Teräsmiehen veljenpoika? Näitä pohtiessa pidättelin itkua ja tyydyin olemaan oman elämän superluuseri, eli Vituiks-män.

E: Älä ole niin ankara itsellesi. Heräilimme läpi yön samassa rytmissä ja samassa paniikissa tämän tästä. Omat hommat vaan olivat siinä määrin kesken, että oli saatava psyykestä ja sisuskaluista niskalenkki.

H: Viimeistä lauluraidoitusta pukkasi. Biisinä Usko pois. Aloitin tenoritunaroinnista, siirtyen kirkkopoikiin, siirtyen kertosäemummoilun, bisnes, bisnes… Sitten C-osan teatteriosuus, lopuksi falsetti-la-la-laat. Säkeistöt jäivät ensi viikolle. Viimeiselle viikolle. SITTEN ON OLTAVA VALMISTA!