10.11 Oulu, Teatria -S-/K-18

Bussi starttasi Ouluun tuttavallisesti klo 12.00. Osa porukasta oli oikein hilpeänä ja osa makasi sängyissä puolikuolleina. Matkasta ei ole mitään erikoista mainittavaa, sama meininki, samat ukot ja eilisen vitsit.

Saavuimme Ouluun viiden maissa ja ehdimme levätä sekä saunoa hotellilla. Kerkesimme Hyrden kanssa käydä päivittämässä myös kotisivujen kommenttipalstaa. Sitten olikin jo aika hypätä bussiin joka vei meidät jättimäisen Teatrian kupeisiin. Tekniikan sälleillä oli taas kaikki valmiina kun tulimme paikalle, vitti mitä jätkiä! Ihastelimme Nosturin keikalta tuttua ”jekku-konetta” ja Joonas napsi kuvia bändeistä sekä tekniikasta. Meillä oli avausvuoro, mutta soundcheckia ei tehty koska tekniikalla oli omat avaruusalukset komentosiltoineen mukana. Tyydyimme tutustumaan toisiimme.

Linjacheckissa tosin selvisi hieman masentava seikka: Hyrden langattomat eivät jostain syystä toimineet, joten jonkun olisi soitettava ”letkuissa”. Uhrauduin taiteilija Hyyrysen puolesta piuhaan kahlittavaksi ja sovimme, että vastapalkkioksi Hyrde ostaa keikkapalkoillaan miulle Ferrarin. Kannatti, koska nyt kelpaa ajella reeneihin.

Keikan oli tarkoitus alkaa 22.00, mutta ulkona oli siihen aikaan vielä niin pitkä jono, että katsoimme parhaaksi viivästyttää keikan alkua vartilla. Vartin kuluttua jono oli aivan yhtä pitkä joten päätimme venyttää aloitusta vielä kahdella vartilla. Kun viimein pääsimme lavalle, oli loppuilta yhtä juhlaa. Yleisöä oli saapunut paikalle reilu 1400 ihmistä. Ei siinä lavalla voinut oikeastaan tehdä mitään muuta kuin nauraa. Ja kun oululainen yleisö avasi hieman ääntään, niin Stampan spedenelikolle rusahti kourallinen lämmintä ripulia housuihin, sen verran hurja ääni siitä laumasta lähti. Muistaakseni keikka meni soitannollisestikin helvetin hyvin, vaikka tuskin sitä olisi siinä hurmoksessa tajunnutkaan jos olisi soitellut miten sattuu tai edes sinnepäin.

Encore alkoi tutulla Peksin ja Hyrden ”kitarataistelulla” ja jatkui aina Likaiseen parkettiin, jota ennen Kake kävi puhumassa omiaan mikkiin ja kutsui lavalle vierailevan laulajan yleisöstä. Nimeä en taida muistaa taaskaan, mutta tällä kertaa kyseessä taisi olla miespuolinen, melko liekeissä oleva kaveri. Custom shopit lentelivät pitkin lavarakennelmia jonka jälkeen oli aika mennä ”vetämään” happea jekkukoneen viereen. Toimii!

Diggailimme Rytmihäiriön keikkaa lavan sivusta ja kävimme Hyrden kanssa tekemässä Saget & Tuget, eli vierailimme ”Ei mitenkään” biisin loppuhuudatuksessa. Kannatti. Luulin nähneeni jo näkyjä Rytmiksen viimeisen biisin lopussa, kun näin Gambina-pullon lentävän lavalla. Totuus paljastui kuitenkin tuota pikaa, ja kyseessä olikin ollut vokalisti Une, joka heitti yleisön edestä tyhjän pullon lavalle suoraan Anden bassoon. Melekosia veijareita!

Pitihän se Mokomakin käydä häpäisemässä noin suuren yleisön edessä. Älyn jättiläiset (=Hyyrynen, Une, Perttilä ja meikäläinen) riisuivat itsensä kalsareihin, kietoutuivat punaiseen mattoon ja kiipesivät lavalle Punainen kukko -biisin aikana. Temppu tuntui meistä nousuhumalaisista ilmeisesti liian kesyltä, joten päätimme vielä Hyyrysen kanssa tehdä paluun viinitonkan kanssa. Saatiin tekniikan johtoportaalta huudot, koska Saikkosen korvamonitorit menivät pimeiksi. Totuus ei kuitenkaan ollut onneksi se, vaan korvanapit olivat vain tippuneet jättiläismäisen hevimonsterin korvilta. Takatalven jälkeen kaikki kolme bändiä kävivät poseeraamassa Iron Maiden -henkisesti valtavan yleisön edessä Joonas Brandtin ikuistaessa hetken.

Ankara bailaus jatkui keikkapaikkanakin tutuksi tulleessa ”nelivitosessa” koko bändipossen voimin. Nelivitosesta jatkoimme hotellille, jossa mie sain vuosisadan idean ja sotkin naamani mustalla permanenttitussilla, eli ns. hitleröin itseni. Oli muuten aamulla hauskaa kun katsoin peiliin ja vessassa vielä hauskempaa kun tajusin ettei tussi lähde mitenkään pois…

Teksti: Kaikka