09.06. Helsinki Senaatintori

Alaha skargeli rohjustaa 2006 kesäkiertue – keikka nro 3

Harmaa taivas, valkoinen kirkko, ihonväriset muusikot ja mustat aatteet. Suomen pääkaupungin pääkirkon päätorin on vallannut karjalainen megaposse från skuuge. Voi helvetin kuustoista. Kake, ojennappas se erikoiskohvee, Pekl, pistä saijut valuun!

Kaikka tilasi näppäränä veijarina ittelleenki langattoman soitinjärjestelmän, ihan ilmeisesti ulkomailta asti. Pappa ohjasi Gay-bussin Helsinki-Vantaalle ja pienen jörnimisen jälkeen bassomies Kangasmäki leimutti varta vasten ilmapostitettua vehjettään. Vaan hyytyipä pojattaren hymy kahta varttia myöhemmin: oli nimittäin jätetty toisen skeban vastaanotin Lemille. Tähän totesin yks’kantaan: ”Siksihän ne vehkeet ostettii… ett ne vois jättää Lemille”. Kaikka oli tyytyväinen ja luovutti uunituoreen vastaanottimensa kitaristille.

Tapahtuma oli siis ”Ilosta itää Etelä-Karjala” -maakuntajuhla. Stam1na oli kutsuttu edustamaan Lemiä sekä koko itäistä osaa maata. Kannatti! Urpot parkkeeroivat bussukan ja rohjustivat katselemaan Osmos Cosmoksen yltiöpäistä cover-iloittelua. Hyvin rohjustivat. Silmä lepäsi torin näkymissä: kymmenittäin punaisia puukojuja, täynnä maakunnan herkkuja ja tilpehööriä rätistä ja lumpuista Viipurinrinkeliin ja puu-ukkeleihin. Vetyäkin oli myynnissä, sisäpiirin tiedon mukaan 20000 kpl:een reservillä. Voi loiroti loiroti loi! Eipä yllättänyt että paikalla samoilleesta palttiarallaa tuhannesta naamasta puolet edustivat geeniperimältään itäisen Suomen profiilia. Varsinkin kun toisena jättibändinä esiintyi Lappeenrannan oma Battlelore (eli bottlelorettajat), oli kotiedustusta summonoitunut pääkallopaikalle kasapäin. Hauskaa mutta opettavaista!

Äijät rohjustivat syömään ehkä tähän mennessä pahinta takahuonemurkinaa. Puolet rohjustivat ensimmäisen haarukan jälkeen vedylle. Puolet rohjustivat Alkoon. Roudaus ja Battlen diggailu. Niemen tyttäret vierailulle bussiin, itävaltalainen jääkärimestari messiin ja eiku lavalle! Keikka alkoi jo 21, jotain, jotain. Näky oli varsin erikoinen: suurehko lavarakenne aukesi kohti Tuomiokirkkoa, matkaa rappusiin oli noin 20 metriä. Rapuilla istui useampi sata immeistä. Pari kameraa ilmeisesti projisoivat näkymää takavasemmalle, isolle screenille joka näkyi näppärästi sokean pisteen kaljateltalle. Lava oli useita useita metrejä korkea, taivas harmaa muttei sateinen. Lavan etureuna oli kuin legendaariset roikkuvat puutarhat… täynnä päivänkakkaraa ja saniaista. Noin metrin etäällä mikrofonistani ja kukkameren huumasta rohjusti arviolta sata nuorta nihilistiä, valmiudessa hakkaamaan tukkaa ja pyörittämään lihamyllyä. Ja eiku rokkaamaan!

Louhiminen startattiin totuttuun tapaan, settilista kipitti samoja polkuja. Aivoissa tavallisesti pyörivä ”skarppaa urpo, siuta katotaa” -mantra oli yllättäen tipotiessään, tämän jokainen bändiläinen myöhemmin vahvisti. Vaikka takahuone ei ollut takahuone, vaan heti lavan kylkeen kivimaalle pystytetty teltta, ei meininkiä hidastanut edes Kekkosen haamu. Tukka pyöri perkeleesti, kennelmerkkiä tarjottiin kohti 45 asteen yläviistossa häämöttävää vihertävää kupolia ja riffi raikasi kiviportaaseen ja takaisin. Ilmeisesti pitkin koko settiä etuoikealla nähtiin melkoista pittimeininkiä, vähän väliä neonkeltaiset liivit rohjustivat mestoille rauhoittelemaan kekeilevää poppoota. Meininki oli letkeää ja luovaa, etureunan kukkaistutukset pistettiin porukalla reformiin ja parhaimmillaan kuuden järjestysmiehen luotsaama joukkosuggestio nostatti spirittiä kuin litran Jallu. Huh! Olipa sitä sitten keksittävä seuraavakin temppu: Merestä maalle c-osan startatessa mie elikkäs meikämanne otti ja läks jalkapelillä show-porukoihin. Päätin juosta perkele nuo edessä koljottavat raput ylös. Säntäsin lavan oikealta ulos, kirmasin vatsahapot hampaissa raput ylös, meinasin kaatua mutta selviydyin. Riffi pyöri jatkuvasti, päin vittuja, mutta pyöripä kuitenkin. Ylätasanne avasi uskomattoman näkymän yli Helsingin ja usean sadan pärstävärkin, jotka katselivat ihmeissään tapahtuvaa. Eipä, juoksin toiseen laitaan, imaisin retkikaljaa Gasoline Cowboys -lukioyhtyeemme Spetziltä, nilkutin raput alas ja singahdin lavan vasurista ineen, laulamaan viimeistä kertosäettä, menettäen vain kolme sanaa ”suuri askel ihmiselle”. Että semmosta.

Jos en väärin muista, Pekkeli sekä Kaikka kehuivat vetoa yhdeksi parhaimmistaan. Kake rohjusti liekkimerta myös, korkkasimme erikoisjuomat juhlan kunniaksi ja pääsimme kirjoittamaan lähemmäs sadat nimmarit. Erikoista. Kamojen purku, yleinen härdelli ja kitarateknikko Jyrin legendaariset: ”KAIKKI JOTKA EIVÄT KUULU BÄNDIN PORUKKAAN, ASTUKAA VASEMMALLE VITTUUN SIITÄ HÄRÖILEMÄSTÄ!”. Seassa mm. Mokoman äijät ja Bottlen porukat siirryimme vasemmalle, sitten erääseen mestaan ja sit vähän kattelemaan juttuja pitkin katuja ja juna-aseman pihaa.

Erinomainen avaus viikonlopulle! Etela-Karjala, Southern Karelia, ten points, ten puaa!