V.V. Paavilainen, valmiina palvelukseen!

H: Muistan lukeneeni sähköpostista Turkuun lähdön klo 13:ksi. Ei. Se olikin Stam1nan tekniikan load-outin kongi. Ehdin siis täydentää aamulla nauttimaani hampurilaisateriaa lisäksi myös kebab-aterialla. Olo oli kovin porilainen, kun Luzifer starttasi kohti Turkua yhden kantturoissa.

kp: Ei mikään kiire lähdön kanssa, joten klo 14 late check outin sai nauttia loppuun asti. Mielin määrin kahvia tupakkaa ja Porin reissuilla melkein vakioksi muodostunut vierailu hotellin alakerran musakaupassa. Tällä kertaa oli ihan oikeaa asiaa, koska bassonkielet olivat finito. Uutta kehiin ja kohti bussia, jossa ovea aukoi nahkahattupäinen herrasmies!

P: Tunnelma bussin kyydissä oli mainio, joten miksi en ottaisi päiväolutta ystävieni seurassa. Sen teinkin!

kp: Päiväolut kiipesi ilmeisesti salamannopeasti kypärään, koska DJ Hanttula pyöräytti puhelimestaan koko loppupäivän päässä soineen ”Nainen, poliisi ja taksi” -kappaleen. Ei saatana. Aivot sulivat musiikin tahtiin, joten lähdin tiedusteluretkelle bussin takaosaan. Retki oli erittäin onnistunut, koska löysin turkoosin raitajuoman. Ihanata. Meillä ei ollut kiire mihinkään, mutta 1,5 tuntiin venähtänyt lounastauko jossain päin Länsi-Suomea aloitti taistelumme aikaa vastaan. Taistelun, jossa oli ainoastaan yksi häviäjä: Stam1na-yhtye.

Luciferissa on tunnelmaa!

kp: Perillä Turuuus meitä oli vastassa 240 apukättä. Vauhti oli huikea ja kamat suorastaan lensivät sisälle! Klubilla on ilmeisesti joku käytäntö, että vapaaehtoiset apukädet saavat liput keikalle? Hienoa, jos näin on. Olimme saaneet myös aiemmin viikolla sähköistä palautetta siitä, miten soitamme ns. helppoja ja aina kuultuja kappaleita SLK:n biisien lisäksi, joten nyt oli oiva tilaisuus kysyä faneiltamme, mikä kappale meidän pitää tänä iltana soittaa. Klubiin laskeutui syvä hiljaisuus, jonka rikkoi viiden minuutin jälkeen sana ”Muuri”. Selvä juttu, kokeillaan tsekissä sitä.

P: Kun kyseisen biisin viime vedosta on toista vuotta, jouduin turvautumaan ipodiin ja oikeasti kuuntelmaan, että miten biisi menee. Kyllä ne yleensä sitten aika nopeasti löytyvät selkärangasta. Näin kävi tälläkin kerralla. Soolossa otin vähän vapauksia, mutta se suotakoon, en mie kuitenkaan juuri improvisoi livenä.

H: Lähdin opetteluporukoihin itsekin. Sanoitukset olivat osittain kadonneet pääkallosta, muttei onneksi sentään internetistä! Lunttasin siis nopealla googlailulla löydettyjä, jonkun tuntemattoman henkilön ylöskirjoittamia Stam1na-sanoituksia. Omia tekstejähän en näet kannettavallani säilytä. Niin… Edellisen kerran kun Stam1nan sanoituksia on internetistä ”viralliseen käyttöön” lunttailtu, ne ovat päätyneet painettuina erääseenkin isolla rahalla tehtyyn, suomalaista rock-lyriikkaa käsittelevään kirjajulkaisuun. Ja väärinhän ne tekstit ovat nyt sielläkin.

Klubin kolmetoistatuhatta apukättä.

kp: Mites nämä aikataulut oikein menivät? Tuliko meillä taas lopulta niin kiire, ettei hotellilla käymiseen ollut mitään järkevää syytä saati aikaa? Saattoi olla. Ovet avautuivat yhdeksältä ja yritimme etsiä kitarateknikko Kangastalon kanssa tupakkipaikkaa. Ei löytynyt, ei mitenkään, joten sokkeloimme itsemme lopulta pääoville. Hengailimme pihalla 20 minuuttia, jonka aikana porukkaa valui Klubille noin 30 ihmistä. Tämä tiesi sitä, että ihmiset (teki mieli sanoa urpot, mutta en kehdannut) raahautuvat kaikki paikalle juuri ennen keikkaa aiheuttaen helvetillisen ruuhkan. Tämä taas aiheuttaa sen, että meiltä tullaan kyselemään soittoajan siirtämistä juuri ennen keikkaa, mikä pilaa keikkaa keskittymistä ja latautumista, ja on myös väärin näitä järkeviä asiakkaita kohtaan, jotka tulevat ajoissa paikan päälle. Siirsimme keikkaa lopulta 30 min. Noh, nyt avauduin. Rauhaa, rakkautta ja pusuja koko maailmalle!

P: Jälkikäteen ajateltuna jotain valmistautumisessa meni ehkä pieleen eikä keikki ollut meien parasta antia. Yleisö oli liekeissä, mutta omasta suorituksesta puuttui rentous. Kuulin muidenkin mainitsevan: ”jotain jäi hampaan koloon”, seuraavaa iltaa ajatellen.

kp: Keikka oli energinen, riehakas ja täpötäysi Turun Klubi aivan tulessa. Harmi, että bändi sähelsi soittosuoritusten kanssa kuin yläasteella konsanaan, mutta aina ei voi onnistua. Saimme onneksi käännettyä keskinkertaisen musisoinnin hyväksi sirkukseksi, joten pienen kiroilun jälkeen illasta jäi loppujen lopuksi hyvä tunnelma. Ja ainakin seuraavalle päivälle paljon parannettavaa.

Tässä vaiheessa kannattaa miettiä kahdesti seuraavaa liikettä...

H: Keikki oli kaunis, ei läpipasko, ei briljantti, mutta siellä nasakassa yläreunassa elämää.

kp: Keikan jälkeistä pekulointia oli hieman ilmoilla, mutta pikkuhiljaa elämä alkoi näyttää mahdollisuuksiaan osittain kuljettajamme Villen kautta, joka vietti ansaittua ratitonta päivää – humalassa. Se oli Ville tai joku teknikoistamme, joka jossain vaiheessa ilmoitti ”se oli vitun hyvä, mitä työ jauhatte?” ja sitä kautta ryhmärämämme siityi Koloon. Kolon DJ soitti hyvää musiikkia, mutta toiveita oli turha esittää, koska mies oli niin kännissä ettei ymmärtänyt puhetta. Pääasia, että stereoista tuli punkkia ja Sepulturaa.

H: Muistan käyneeni ihmettelemässä ryhmämme intoilua jalkapallopelin äärellä. Tiedättehän: pelilauden sivuilla on ruuvattavia ja työnneltäviä keppejä, joihin on lävistetty rivi puu-ukkeleita. Sitten koitetaan kopsutella palloa toisessa laidassa olevaan reikään, elikkäs maaliin. Äärimmäisen tylsää toimintaa. Sen sijaan toimin seuraavasti: kävelin tiskille, jossa oli laseja, alkoholituotteita pulloissa ja työläinen, joka kaatelee laseihin alkoholituotteita. Niitä voi sitten kopsutella pääkallon edessä olevaan reikään, elikkäs suuhun.

Tässä vaiheessa kannattaa jatkaa juomista.

kp: Show jatkui vielä hetken hotellilla. Oli juomaa, oli laulua, oli kivaa! Mutta oliko siellä pizzaa?

H: Ja hetkinen, oliko Tuomo Saikkonen remmissä?

kp: Ei, mutta seuraavana päivänä saisimme remmistä, jos emme olisi Saikkosen kanssa palaverissa sovitussa paikassa sovittuun aikaan…

Kuljettaja Paavilaisen vapaapäivä.