Pelkällä vieraslistalla oli reilut 30 nimeä: huomasi kyllä että yhtyeen kotikulmia koluttiin. Koska Lappeerantaan ei vielä oltu esiintymään päästy, oli hälyytettävä lähimmäiset, tuttavat ja juoppokaverit katsauttamaan bändi naapuri- ja koskikaupunki Imatran kuumimpaan meno- ja bilemestaan, Woodooseen.
Crewn pärskäyttely ja kuumeilu muuntautuivat edellisen reissun päätyttyä jälkitaudeiksi ja orastaviksi kipuiluksi. Itse korahtelin aran kurkkuni kanssa jo alkuviikosta, joten aivan yllätyksenä ei keväisen flunssan omakohtainen treffaaminen ollut.
Mutta treffien ilo oli suuri, kun The Republic of Desiren kontiot köntystivät soundncheckimme päätyttyä paikalle. Kone- ja rytmimusiikin illusionistit ihmettelivät kanssamme kilpaa jälleen yhtä maamme pienimmistä takahuoneista: jopa niin lilliputista tilasta oli kyse, että keikkahousut oli vaihdettava keittiön puolella. Se siitä ravintolahygieniasta sitten.
Ravinto- tai intiimihygienian oli ilmeisesti unohtanut myös miksaajamme Jusbaum, joka ilmoitti samaisena aamupäivänä jäävänsä pois viikonlopun riennoista vatsataudin johdosta. Yrittipä miekkonen vielä tarjota habitustaan reissulle mukaan, ”mikäli vain keikkabussiin vois rakentaa sellasen eristetyn nurkkauksen”. Noh, eipä ehkä kuitenkaan: nyrkkisääntönähän reissussa on, ettei omaa tilaa tunneta eikä kenenkään yksityisyyttä kunnioiteta – ei fyysisesti saatika varsinkaan psyykkisesti. Normaalin monitoripestinsä hyljäten raivo- ja kaljupää Oksu sai ylennyksen etupään mestariksi, jonka seurauksena kitaratekniikan lehtori J. Kangasmylly (nimi tahallisesti kirjoitettu väärin, inside-vitsi) sukelsi yhtyeen monitoritiskin hallintaan. Erikoista, mutta niin kovin totta!
Tiedossa oli myös Woodoon särmä järjestyksenvalvonta. Järjestys oli jopa niin särmää, että eräänkin S-alkuisen yhtyeen laulaja-kitaristi oli kyseisestä ravintolasta lentänyt pihalle eräänkin Mokoma-yhtyeen keikan aikana. Syy? Laulaja-kitaristi oli leppuuttanut (kylläkin kännistä) päätään hetken käsiensä varassa pöydän ääressä. Vaikka Mokoma-yhtyeen vokalisti kaipaili keikalla kyseistä artistia ns. featuroimaan yhden biiseistä, ei armoa annettu. Laulaja-kitaristi seisoi pihalla raivopäisenä. Olivat vieläpä ilmoittaneet ulos poistattamisen syyksi ”kaljatuopin viemisen tupakkakoppiin”. Aika hyvin tupakoimattomalta henkilöltä.
Vaan onneksi tupakat pysyivät kopeissaan ja tuopit jämerästi kourissa, kun tupa täyttyi Stam1nan keikalle. Miljardi ihmistä (eli muistikuvien mukaan 440 henkeä) notkui pitkin salia, kun intro pärähti soimaan. Yksi yhtyeen hikisimmistä klubivedoista oli sattunut juurikin samaisessa anniskeluravintolassa, joten torsojen hikoilu ja muu eritteenluovutus oli faktaakin faktempi tosiasia. Kyllä sitä jormaa ja lassea taas vietiin.
Keikasta itsestään ei juurikaan erikoista muistikuvaa ole, vaikka yleisön puolelta meno vaikuttikin välillä tuhatpäisen apinalauman sadomasokistiselta soidinmenolta. Täyttä rautaa, ihmiset! Sinänsä hyvin sujunut keikka päättyi ikävään tunteeseen äänijänteissä: tästä ei seuraavana päivänä hyvää seuraisi.
Hyväuskoisesti muistiin iskostettu aikainen herääminen liukeni kuseksi, kun keikan jälkeisissä tunnelmissa tutustuttiin ilmaisen anniskelutiskin maailmaan. Kotiteollisuus-yhtyeen Jounia moikkaillen oli positiivisen mielialan todellisuus läsnä, lämpimänä ja antautuneena, holistisena kokemuksena. Holistisella tarkoitetaan tässä kokonaisvaltaista, ilman etuliitteitä.
Ja pian sitä oltiin taas kännissä ja pizzaa hakemassa.
KOMMENTOI